Hei kaikille lukijoilleni!
Kuten jo aiemmin kirjoituksessani pohdin, olen nyt päätynyt vaihtamaan blogini nimen. Enkä vain vaihtamaan nimeä, vaan itse asiassa vaihtamaan koko blogia. Fitnesskissan kirjoitukset jäävät siis historiaan, ja jatkan kirjoittamista uudessa osoitteessa:
http://kermanvalkoista.blogspot.com/
Voitte lukea uuden blogini ajatuksesta lähemmin uudella sivustolla, mutta kuten tulette huomaamaan, blogini ydinajatus muuttuu hieman. Aloitin fitnesskissa-osoitteella kaksi vuotta sitten, jolloin ajatuksenani oli kirjoittaa lähinnä liikunnasta ja hyvästä olosta. Aspekti muuttui pikku hiljaa yhä enemmän feel-good-pohjalle, ja samalla ajatukseni blogin kirjoittamisesta muuttuivat. Olen tajunnut että haluan ehdottomasti jatkaa bloggailua ja aion tehdä sitä jatkossa yhä useammin ja säännöllisemmin. Toisaalta olen myös ymmärtänyt, etten enää tunnista itsessäni fitnesskissaa. Rakastan liikuntaa ja pyrin liikkumaan usein sillä se on hyvän olon lähteeni numero yksi, mutta elämääni on tullut paljon muutakin näiden vuosien aikana. Siksi aionkin jatkossa keskittyä, paitsi liikuntaan, myös hyvään oloon yleensäkin, muotiin, kauneuteen, kotiin ja kaikkeen, minkä näen kuuluvan naisen ihanaan ja joskus myös vaativaan arkeen. Olen toki kirjoittanut näistä asioista jo tähänkin mennessä, mutta painopiste tulee muuttumaan. Positiivisuus tulee säilymään ykkösprioriteettina, ja pyrin jatkossakin näkemään asioista niiden hyvät puolet. :)
Säilytän tämän blogin vielä jokin aikaa, jonka jälkeen tulen poistamaan sen. Olen siirtänyt tiettyjä tärkeimpiä ja uusimpia postauksia uuteen blogiini.
Haluan vielä kiittää kaikkia lukijoitani, niin uusia kuin vanhojakin, ja myös heitä, jotka mahdollisesti jäävät tämän blogiuudistuksen myötä kelkasta pois. Ilman teitä blogiani ei olisi olemassa!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti